Valtiot yhdistyvät, erkaantuuko kansa?

Kirjoittanut Matti Hiltunen osastoon Eurooppa.

Euroopan yhdistyminen on hyvä juttu. En ole päässyt näkemään ja kokemaan Eurooppaa niin paljon kuin haluaisin, mutta pidän itseäni silti eurooppalaisena. En näe tämän olevan ristiriidassa suomalaisuuteni kanssa yhtään enempää kuin suomalaisuuteni on ristiriidassa pohjois-karjalaisuuteni kanssa.

Kaikki eivät ole samaa mieltä kanssani. Monet suomalaiset pitävät vankasti kiinni nationalismistaan. Viime vuosisadan alkupuolella kansallisvaltio olikin ehkä ainoa keino varmistaa kansan pysyminen vapaana. Onko se paras keino enää tällä vuosisadalla?

Valtapuolueet eivät ainakaan usko niin. Ne haluavat Suomen mukaan EU:n ja NATO:n sisäpiireihin, mutta eivät uskalla sanoa sitä ääneen koska pelkäävät tulevansa syöksetyksi vallasta. Käytännössä ne ovat kuitenkin jo  pari vuosikymmentä askel askeleelta onnistuneesti ujuttaneet Suomea yhdeksi Euroopan tulevan liittovaltion osavaltioista.

Vaikka lopullinen päämäärä onkin sinänsä mieleeni, ottaa päähän tälläinen salakähmäisyys.

Eurooppa ei ole joukko valtioita vaan ihmisiä. Kansoja jotka yhdessä muodostavat – nyt seuraa pelottava käsite – Euroopan kansan. Euroopan yhdistyminen on yksi askel tiellä kohti maailmanrauhaa, mutta näyttää siltä että nykypäivänä ovat yhdistymässä nimenomaan Euroopan valtiot ja kansat pysyvät erillään.

Suomessa esimerkiksi nyt Lissabonin sopimuksesta ei vaivauduttu järjestämään kansanäänestystä oletettavasti koska tiedettiin ettei kansa todennäköisesti olisi sopimusta hyväksynyt. Irlannissa – jossa järjestettiin kansanäänestys – sopimus meni läpi vasta toisella yrittämällä ja sittenkin vain talouskriisillä pelotellen. Tästä elitiin harjoittamasta ”Eurooppa yhtenäiseksi vaikka väkisin” mentaliteetista voi seurata ongelmia.

Joko ihmiset tuntevat tulevansa kusetetuiksi ja äänestävät äärioikeistoa – jolloin olemme kaikki kusessa – tai sitten Euroopan liittovaltio syntyy mutta sen päätöksenteko opitaan tekemään kulissien suojissa. Kulttuuri ja talous rappeutuvat, kansalaisoikeudet menevät ja Aasia pyyhkii meillä lattiaa.

Mitä virkaa siis on näennäisesti yhdistyneellä Euroopalla jonka kansalaiset eivät pidä itseään eurooppalaisina?


Julkaistu: 7.10.2009 klo 15:59
Avainsanat: , , , , , ,

Leave a Reply