Piraattipuolue

Piraattiliikkeen vähemmän tunnettu sivuvaikutus

Sunnuntai, Lokakuu 18th, 2009

Epätoivoinen kopioteollisuus yrittää pelotella sinut kuuliaiseksi. Kiitos piraattipuolueiden, yksinäinen toisinajattelija ei ole enää yksin.

Tekijänoikeuden tiedotus ja valvontakeskus vaatii espoolaiselta mieshenkilöltä 3,6 euron vahingonkorvauksia, kertoi taannoin Helsingin sanomat ja Piraattiliitto. Tapaus herättää huomiota koska summa on suomalaisittain suuri.

Tietenkin se on. Kuvitteleeko kopioteollisuus saavansa tuon vajaat neljä miljoonaa euroa? Ei tietenkään. Pelottelu – ei oikeasti aiheutuneiden vahinkojen hyvittäminen – on tällaisten juttujen tavoite. Suuri korvausvaatimus varmistaa laajan julkisuuden ja tätä kautta suurimman mahdollisen pelotevaikutuksen.

Rangaistuksen pelko muuttaa ihmisen käyttäytymistä vain siksi aikaa kun pelotetta voidaan pitää yllä. Siksi kopioteollisuuden on säännöllisin väliajoin rummutettava rintaansa.

Saadakseen kansan puolelleen kopioteollisuuden olisi joko muutettava ihmisten arvoja tai osoitettava noudattavansa nykyisiä. Täysi-ikäisen ihmisen arvomaailman muuttaminen on käytännössä mahdotonta ja jääkin sitten jokaisen itsensä pohdittavaksi toimiiko kopioteollisuus eettisesti vai ei.

Kopioteollisuudella olisi tarpeeksi rahaa tuoda sanansa kuuluviin jos sillä olisi jotain järkevää sanottavaa. Tähän asti sillä ei kuitenkaan ole ollut tarjota muuta kuin uhittelua ja tyhjää retoriikkaa.

Kysymys kuuluu: kuinka pitkälle uhittelu ja retoriikka voivat kantaa soraäänten kasvaessa kuukausi kuukaudelta voimakkaammiksi? Kuinka pitkälle ne voivat kantaa kun vastarintaa siivittää kansanliike jota ei voi ostaa (koska se ei ole yritys) tai haastaa oikeuteen (koska se on perustuslakien suojaama)?

Edustajanpaikkojen saaminen on minkä tahansa puolueen näkyvimpiä tapoja vaikuttaa. Ei silti kannata aliarvioida piraattipuolueiden mahdollisuuksia parantaa yhteiskuntaa jo pelkällä olemassaolollaan. Ennen olit yksi ihminen vailla poliitikkojen sympatiaa ja vastassasi ylikansallisten suuryritysten rintama. Nyt puolellasi on tuhansia piraattipuoluelaisia kautta maailman. Se ei ehkä kuulosta paljolta mutta tiedät ainakin ettei sinua tervata ja höyhennetä jos olet eri mieltä kopioteollisuuden saneleman virallisen totuuden kanssa.