Tietoyhteiskunta

Teleurkinta yllätti viestintäministerin

Tiistai, Joulukuu 1st, 2009

nukkuvakoira-flickr-graylight-by-nc

Nettiliikenteemme on nyt ruotsalaisten valvonnassa. Kotimaassa niin valta kuin sen vahtikoirakin nukkuvat koiranpennun unta.

Nyt se sitten on todellisuutta: ”Ruotsin puolustusvoimien tiedustelupalvelu FRA aloittaa maan rajat ylittävän tietoliikenteen valvonnan tänään joulukuun 1. päivänä 2009.” kertoo Piraattiliitto. Koska käytännössä kaikki Suomen ulkomaille suuntautuva nettiliikenne kulkee Ruotsin kautta, tämä koskee meitä kaikkia.

Jos luulet käyttäväsi vain kotimaisia nettisivuja, olet todennäköisesti väärässä. Ilmiselvästi ulkomaisten palveluiden (kuten nyt vaikka Googlen, GMailin ja Facebookin) lisäksi myös monet näennäisesti kotimaiset verkkosivut ja -palvelut sijaitsevat itse asiassa ulkomailla. Myös Piratismi.com sijaitsee Saksassa.

Jos luulet ettei sinulla ole mitään salattavaa, oletko varma että netissä tuntemasi ihmiset ovat yhtä viattomia? Viime vuonna Piraattiliitto kertoi kuinka FRA:n vakoilemia tietoja tullaan todennäköisesti käyttämään sosiogrammien keräämiseen. Toisin sanoen jos sukulaisesti, työkaverisi tai nettituttavasi jota et ole koskaan tavannut tekee netissä jotain epäilyttävää, sinuakin saatetaan tietämättäsi epäillä.

Olisiko kivaa joutua esimerkiksi Yhdysvaltojen terroristilistalle Facebook-ystäväksesi tunkeneen entisen koulukaverisi tekemien nimettömien nettikommenttien takia? Jos tämä kuulostaa kaukaa haetulta, kannattaa lukea linkittämältäni Wikipedia-sivuilta kuinka epämääräisin perustein jotkut ovat listalle joutuneet. Esimerkiksi amerikkalainen aktivistiryhmä joutui listalle koska vastusti kuolemanrangaistusta.

Piratpartiet yritti estää FRA-katastrofia tapahtumasta. Piraattipuolue vaati Suomen Eduskunnalta toimia jo viime kesäkuussa. Samoihin aikoihin kansanedustajat Kasvi (vihr.) ja Arhinmäki (vas) esittivät hallitukselle kirjalliset kysymykset asian tiimoilta.

Tästä huolimatta viestintäministerimme ei ole katsonut tarpeelliseksi vaivata Suomen kansaa viestintäsalaisuuden lakkauttamisen kaltaisella pikkuasialla. Myös suomalainen valtamedia päätti olla asiasta hiljaa tähän päivään asti. Sanomattakin lienee selvää, että nyt on liian myöhäistä.

Piraattipuolue on vielä vaatinut Suomen hallitukselta toimia, mutta en usko sillä olevan juurikaan vaikutusta. Vaikka hallitusta kiinnostaisi toimia, sillä ei yksinkertaisesti ole valmiuksia selviytyä tietoyhteiskunnan ongelmatilantaista.

EDIT: Pitäisikö tässä nyt itkeä vai nauraa?

[kuva: cc-by-nc lisenssillä Graylight]